Skip to content

Veteraani- ja perinnetyö

Muutama vuosikymmen sitten Mänttä-Vilppulan alueella toteutettiin eri instanssien yhteistyönä nauhoittamalla äänitteiksi paikallisten sotaveteraanien haastatteluita. Kaikki haastattelut ovat Gösta Serlachiuksen taidesäätiön hallinnassa, säilymässä myös tulevien sukupolvien kuunneltaviksi. Äänitteet on tallennettu sähköiseen muotoon ja lupaa niiden kuunteluun, tietyt ehdot toteuttamalla, voi pyytää alla olevan linkin yhteystiedoista.

Serlachius-museot

Vuonna 2023 on toteutettu perinnetyön vaalimiseen kaksi puhdistus-/ kunnostustalkoota.

Ensimmäinen projekti toteutettiin syyskuun alussa. Puhdistuksen kohteena oli Vilppulassa, Vilppulankosken rantaa viettävän polun varrella sijaitseva Vapaussodan muistomerkki.
Vapaussodan Perinneliiton toiminnanjohtaja Sami Rantanen kävi tutustumassa alueemme nähtävyyksiin juhannuksen jälkeisellä viikolla, jossa hän esitti pyynnön muistomerkin puhdistamisesta.
Projektiin osallistui myös Mänttä- Vilppulan kaupunki tukemalla yhdistystä tehdyistä talkootunneista.

Talkoot ohi, tehtävä suoritettu.

 

 

 

 

 

 

Toinen pyyntö kunnostustöistä saatiin Sotaveteraaniliiton paikalliselta edustajalta ja myös yhdistyksemme jäseneltä Juhani Rikkoselta.
Vilppulan hautausmaalta löytyi lakkautusuhan alla oleva talvisodan ja Raatteentien sotaveteraanin kunnostamaton hauta. Ja tottakai, veljeä ei jätetty silloinkaan, eikä jätetä vielä tänä päivänäkään.
Kunnostustöissä haudan kivetykset ja itse hautakivi kaivettiin pois, suoristettiin sekä siivottiin itse hautapaikka. Hautakivelle asetettiin havut ja hautakynttilät ja lähipäivinä haudalle toimitetaan kanervat. Kunnostustyöt toteutettiin 10.10.2023.

Talkoolaiset. Työ tehty.

Ennen talkoita.

 

 

 

 

 

 

 

Paikkakuntamme historiaa, henkilökuvassa everstiluutnantti Martin Stewen.