Skip to content

Historia

Mäntän Seudun Reserviläiset ry on perustettu vuonna 1952. Yhdistyksen toiminta on ollut runsasta ja monipuolista alusta alkaen. On ollut jotoksia, retkiä, kilpailuja, ammuntaa ja ennen kaikkea yhdessäoloa ja toimintaa vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa.

Jäsenistö on osallistunut ahkerasti erilaisiin kilpailuihin ja menestystäkin on tullut. Ammunnassa jäsenistö on edustanut maan huipputasoa ja edustaa sitä edelleenkin. Myös naiset ovat olleet mukana toiminnassa alusta asti. On luontevaa, että koko perhe voi harrastaa yhdessä, joten vaimot ja lapset ovat olleet mukana retkillä ja kilpailuissa sekä muissakin aktiviteeteissä.

Yhdistyksen toimintaa linjattiin useissa foorumeissa 1990-luvun lopulla ja mietittiin, mitä yhdistykseltä odotetaan eri suunnilta. Mänttä-Vilppulan paikallisosasto perustettiin ja siihen sotilaskoulutustyöryhmä.

Yhdistys toimi Mäntän Seudun Reservinaliupseerit ry -nimellä ja säännöillä vuoteen 2001 asti, jolloin tehtiin sääntömuutos ja sen mukana myös yhdistyksen nimi muuttui. Yhdistyksellä on avoimet säännöt.

Jouluaaton kunniavartio Vilppulassa vuonna 2019. Kuva: Jenna Mäkipelto.

Yhdistyksen toiminnan alusta alkaen on yhtenä täkeänä tehtävänä ollut kunniavartion järjestäminen Mäntän ja Vilppulan sankarihaudoille kaatuneitten muistopäivänä, Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä sekä jouluaattona ja joulupäivänä yhdessä Mäntän Seudun Reserviupseerikerhon kanssa.